Tapahtumia

Torstai 31.5. klo 13:30-15:30
Lakeuden toimipiste
Puistopolku 12
60100 Seinäjoki

Ryhmä on tarkoitettu Etelä‐Pohjanmaan alueella asuville vanhemmille, joiden lapsella tai nuorella on jotakin seuraavista: Autismi, Asperger, ADHD, Tourette tai jokin muu neuropsykiatrinen häiriö.

Ryhmät järjestetään samankaltaisessa elämäntilanteessa oleville henkilöille esim. yläasteikäiset, koulunsa päättäneet, nuoret, aikuiset, vanhemmat, kehitysvammaiset jne. Toivomme, että kohderyhmän henkilöiden tarpeita erilaisista ryhmistä tuodaan tietoomme.

30.8.2012 klo 12:00–16:00
Kirkonkranni
Ala-Kuljunkatu 1D, 3. krs
60100 Seinäjoki

Ilmoittautumiset viimeistään 16.8.2012

Lakeuden toimipiste

Lakeuden toimipiste Etelä-Pohjanmaalla tuottaa valmennus-, arviointi-, konsultaatio- ja koulutuspalveluja sekä päivätoimintapalveluja Etelä-Pohjanmaan alueella. Valmennus on tarkoitettu asiakkaille, joilla on jokin neuropsykiatrinen oireyhtymä (esimerkiksi Aspergerin oireyhtymä, ADHD, Touretten oireyhtymä) tai piirteitä näistä. Se on tavoitteellista ja suunnitelmallista ohjaus- ja tukitoimintaa, joka perustuu asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin. Toiminta voi olla myös ryhmämuotoista. Tavoitteet liittyvät usein itsetuntemuksen tai diagnoosin liittyvien erityispiirteiden parempaan ymmärtämiseen sekä opiskelussa, työssä ja arjessa tarvittavien selviytymistaitojen vahvistamiseen.

Arviointipalvelujen avulla neuropsykiatrisen oireyhtymän omaavat henkilöt saavat lisätietoa toimintakyvystään, vahvuuksistaan, haasteista ja harjoitettavista osa-alueista. Arviointien avulla on mahdollista selvittää asiakkaalle sopivia tulevaisuuden suuntaviivoja ja kuntoutustarvetta. Toimintakyvyn arviointi on paikallaan erityisesti elämän siirtymäkohdissa, kuten opiskelujen aloituksessa tai asumismuotoa mietittäessä.

Konsultaatio- ja koulutuspalvelut tarjoavat tietoa ja toimintatapoja työyhteisöille. Lakeuden toimipiste järjestää koulutusta pääsääntöisesti tilauksesta, ja konsultaatio suunnitellaan tilaavan tahon toimesta. Lisätietoa Lakeuden aluetoimistosta saat puhelimitse tai sähköpostilla. Voimme sopia myös tapaamisen asiasi tiimoilta. Aluekoordinaattori tulee mielellään mukaan palavereihin, joissa suunnitellaan nuoren tai aikuisen autismin kirjon henkilön palveluita.

Autismisäätiö - palveluja Etelä-Pohjanmaan alueella (1 MB pdf)

Yhteystiedot

Lakeuden toimipiste
Puistopolku 12
60100 Seinäjoki

palvelutoiminnan päällikkö, aluetoiminta
Carita Tammiranta
p. 044 716 5325

aluekoordinaattori
Kirsi-Maria Koskela
p. 041 463 7687

ohjaaja
Marjo Tallila
p. 044 733 1387