12.08.2026

Outsider Art Festival 2026 ohjelma julki – poimi talteen festivaalitärpit!

Outsider Art Festival OAF valtaa jälleen Helsingin ja Espoon 20.⁠–⁠30.8.2026. Tänä vuonna festivaalin teemana on TOIVO, joka näkyy monipuolisessa ohjelmassa eri taiteenlajien ja tapahtumien kautta. Autismisäätiön toimintaan osallistuva Riina Noro on mukana festivaalin ohjelmassa sekä kuvataiteilijana että runoilijana.

Autismisäätiö toimii tänäkin vuonna Outsider Art Festivalin festivaalikumppanina. Yhteistyön tavoitteena on edistää taiteen moniäänisyyttä, yhdenvertaisuutta ja vaikeasti työllistyvien taiteilijoiden asemaa. Festivaali avaa erilaisia mahdollisuuksia säätiön asiakkaille: oman taiteen esille tuomista, osaamisen jakamista ja uusien yhteyksien rakentamista taide- ja kulttuurialalla.

OAF:n festivaaliohjelma on nyt julki. Kokosimme alle muutaman tärpin, jotka kannattaa merkitä kalenteriin!

 

Riina Noron teoksia kolmessa näyttelykohteessa Riina Noro

Autismisäätiön Vallilan ohjaus- ja valmennuspalvelujen taidestudiolla työskentelevän Riina Noron teoksia nähdään tämän vuoden Outsider Art Festivalilla kolmessa eri näyttelykokonaisuudessa. Hänen teoksiinsa voi tutustua sekä Länsimetron varrella että Helsingissä sijaitsevassa galleriassa. Lisäksi Riina esiintyy OAF:n kirjallisuusohjelmassa Kansallisteatterin Lavaklubilla.

Riina on monipuolinen taiteilija, joka työskentelee eri materiaalien ja tekniikoiden parissa tekstiiliveistoksista animaatioihin. Hänen teoksissaan esiintyy ihmisiä, eläimiä ja erilaisia hybridityyppejä, ja niissä käsitellään ajankohtaisia yhteiskunnallisia teemoja sekä yksilön näkökulmaa. Vuonna 2023 Noro valittiin Kettukin vuoden taiteilijaksi.

 

Toivon metsä, Pertin Valinta x Tiketti Galleria

Milloin: 20.–30.8.2026 gallerian aukioloaikojen puitteissa
Missä: Pertin Valinta x Tiketti Galleria, Helsinki

Miltä maailma näyttää outsider taiteilijan näkökulmasta? Entä miltä se voisi näyttää? OAF kuvataiteen ohjelma etsii vastauksia näihin kysymyksiin Toivon metsä -ryhmänäyttelyssä. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Näyttelyn suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa kuvataiteen taiteellinen työryhmä, johon kuuluu myös Autismisäätiön toimintaan osallistuva Johanna Konttinen.

Lue lisää: OAF Taidenäyttely: Pertin Valinta X Tiketti Galleria | OAF

 

OAF x WSOY: Kansallisteatterin Lavaklubi

Milloin: 20.8.2026 klo 19–22
Missä: Kansallisteatterin Lavaklubi, Itäinen Teatterikuja 2 A, Helsinki

Riina esiintyy myös OAF Runostagella, jossa hän esittää omia tekstejään yhdessä muiden OAF-runoilijoiden ja WSOY:n runoilijavieraan kanssa. Runostage alkaa klo 20. Tapahtuma on ilmainen.

Lue lisää: OAF X WSOY: Kansallisteatterin Lavaklubi | OAF

 

OAF x Espoo: Länsimetron näyttely

Milloin: 21.8.–21.9.2026
Missä: Tapiolan, Espoonlahden ja Kivenlahden metroasemilla
Avajaiset: 21.8.2026 EMMAssa osana OAF x EMMA tapahtumaa

Näyttely tuo outsider-taiteen osaksi julkista kaupunkitilaa ja Länsimetron varrella liikkuvien ihmisten arkea. Riinan teosten lisäksi näyttelyssä nähdään Juha Pesosen ja Mikael Valjakan teoksia.

Lue lisää: OAF X Espoo: Länsimetron Näyttely | OAF

 


 

Tutustu koko OAF 2026 ohjelmaan ja poimi omat suosikkisi festivaalikalenteriin!

Ohjelma 2026 | OAF

 

Lue lisää OAF:sta:

Outsider Art Festival, Ajankohtaista | OAF

 

Tutustu Riina Noroon ja hänen taiteeseensa:

Riina Noro | OAF

Kuva OAF:n ohjelmasta

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Ajankohtaisiin