Photos from Autismisäätiö's post

Onnea taidekilpailun voittajalle ja muille kilpailussa menestyneille!

Papunetin kuvataidekilpailun voittajaksi on valittu Henri Saloniuksen teos Maski. Lisäksi kilpailussa palkittiin Hanna Laakkosen teos Ukkonen. Yleisöäänestyksen voitti Julia Villosen teos Etäystävyys. Tänä vuonna ylimääräisen kunniapalkinnon sai Jenni Pitkäsen huovutettu työ Jäätelö.

Salonius ja Pitkänen tekevät taidetta Autismisäätiön taidetoiminnassa.

Kilpailun raadin mielestä Henri Saloniuksen voittajateos Maski on ajankohtainen työ. Vaikea ja raskas aihe on käsitelty hauskasti ja arvoituksellisesti. Iloiset värit ja reippaat muodot luovat uskoa tulevaisuuteen. Maskin kanssa kohti parempia aikoja! kommentoi raadin jäsen, valokuvaaja Pekka Elomaa. Hänen lisäkseen kilpailun raatiin kuuluivat Papunetin edustajat.

Kaikki neljä raadin ja yleisön suosikkiteosta palkitaan rahapalkinnoilla. Lisäksi kaikki kilpailuun osallistuneet saavat kunniakirjan.
Kuvataidekilpailun teoksia tulee kevään aikana esille myös Papunetin verkkogalleriaan. https://papunet.net/yksikko/kuvataidekilpailu



Jaa sosiaalisessa mediassa:

Ajankohtaisiin