25.04.2025
Hei!
Hei!
Olen Heidi, ja aloitin tällä viikolla viestintäassistenttina Autismisäätiöllä. Ensimmäinen työviikko säätiöllä on kohta takana, ja tällä hetkellä olo on motivoitunut, inspiroitunut ja onnellinen. 🌟
Hain tähän tehtävään, koska halusin päästä tekemään merkityksellistä työtä ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Olen kiinnostunut siitä, miten viestinnällä voidaan tehdä yhteiskunnasta oikeudenmukaisempi paikka, ja siksi tämä tehtävä tuntui heti omalta. Odotan oppivani lisää siitä, miten viestinnän keinoin voidaan edistää yhdenvertaisuutta ja osallisuutta ja sitä, että päästä tutustumaan Autismisäätiön toimintaan ruohonjuuritasolla.
Viestintäassistentin roolissa työpöydälleni kuuluu monipuolinen kattaus viestintään liittyviä tehtäviä: laadin sisäistä ja ulkoista viestintää, ylläpidän intraa ja somekanavia, tuotan sisältöjä eri alustoille, päivitän verkkosivuja ja osallistun markkinointi- sekä viestintämateriaalien suunnitteluun ja toteutukseen.
Töiden ohella opiskelen yhteiskuntatieteitä maisteritasolla Helsingin yliopistossa, ja olen suorittanut opintoja laaja-alaisesti muun muassa valtio-opin, poliittisen viestinnän, sosiaalipsykologian sekä etnisten suhteiden ja maahanmuuton teemoista.
Aiempi työkokemukseni painottuu viestintään, markkinointiin ja asiakaspalveluun.
Odotan innolla tulevia kokemuksia, mahdollisuuksia ja haasteita – ja ennen kaikkea sitä, että saan olla osa tärkeää ja vaikuttavaa työtä. Toivon, että voin omalta osaltani edistää Autismisäätiön tavoitetta lisätä näkyvyyttä ja ymmärrystä autismikirjon ihmisten elämästä ja tarpeista. 🧡