Nostamme myös tänne Facebookkiin meidän työkokeilijamme Saaran blogikirjoituksia hänen ajatuksistaan autismista. Tässäpä erittäi...

Nostamme myös tänne Facebookkiin meidän työkokeilijamme Saaran blogikirjoituksia hänen ajatuksistaan autismista. Tässäpä erittäin mielenkiintoinen ensimmäinen kirjoitus!

----

Ohhoh, kun maailma on suur! Siuntio ja Lohja, Karjaa ja Pohja, ja jotai viäl siel takaanki.

-sananlasku Lohjan seudulta-



Come with me

The vast unknown awaits for us to see

Something so deeply hidden

Yet open before our eyes

Auri/The Space Between



Vesa Korhonen ehdotti että aloittaisin blogini kertomalla, miten ajattelen ja mitä autismi minulle on. Se olikin iso ja hyvä kysymys, enhän ole neuropsykiatri, aivotutkija enkä sosiaalialan ammattilainen. Olen autisti ja filosofi. Ikkunani autismiin on siis henkilökohtainen kokemus jota yritän ymmärtää analyyttisella järjellä täydennettynä empiirisellä tieteellisellä tiedolla. Ajatukseni voisi tiivistää sanomalla, että autismi on minulle koko maailma. Ei siis auta kuin potkaista blogin käyntiin maailmanselityksellä. Jatkossa blogisarjaan päivittyy ajatuksiani autismista ja siihen liittyvistä ilmiöistä.

Mikä siis on maailma? Sinulla on siitä kohtuullisen selvä käsitys, ja niin on minullakin. Maailmasi voi olla maantieteellisesti pieni kuten alussa lainaamallani entisajan lohjalaisella, tai saatat olla kaltaiseni romantikko joka ajattelee mielellään elelevänsä Laniakean laidalla. Maantieteellisen koon lisäksi maailmasi varmaan läpäisevät matemaattinen järjestys ja kvanttitaso, vaikkemme hahmotakaan niitä samalla tavalla kuin maantieteellistä paikkaamme. Uskomme myös molemmat, että koirat voivat haistaa koronan ja linnut suunnistaa magneettikenttien avulla, vaikka emme voi itse sellaisia aistia. Meillä on siis paljon yhteistä. Kuitenkin olemme molemmat muodostaneet näkemyksemme aistiemme välittämän informaation pohjalta, oli kyse sitten suorista havainnoista tai epäsuoremmin oppimalla hankitusta tiedosta. Niinpä jossakin kohdassa kokemukselliset maailmamme eroavat, ja koska ero on aivoissa, se on hyvin perustavaa laatua. Koska neurotyypillisen ja autistin aistit hahmottavat maailman eri tavoilla, voi sanoa elämme kirjaimellisesti erilaisissa mutta yhtä tosissa maailmoissa. Maailmamme ovat lomittaisia, joten havaintokykymme erot johtavat siihen että hahmotamme asiat eri tavoin ja havaitsemme osittain eri asiat erottuvina ja merkityksellisinä. Todellisuus itse on kuitenkin meitä molempia suurempi.

Todellisuus on, kulunutta vertausta käyttääkseni, elefantti ja yrittäessämme ymmärtää sitä olemme sokeita jotka yrittävät selittää millainen elefantti on tunnnustelemalla sen eri osia. Neurotyypilliset puhuvat elefantin keskiruumiista, autistit kärsäpäästä (voimme vain toivoa, että joku huomaisi loput). Te kerrotte, että elefantit ovat suurta, laakeaa ja tukevan oloista, karheahkoa mutta hieman kimmoisaa pintaa, kun taas autistina olen vakuuttunut siitä että elefantit ovat ilmiselvästi taipuisia ja muistuttavat muodoltaan paksua köyttä. Ulkopuolisen tarkkailijan mielestä olemme tietysti molemmat vähän oikeassa ja paljon väärässä, ja ennen kaikkea sitä pöhkömpiä mitä syvemmälle uppoamme kinastelemaan siitä, kumpi edustaa parasta ja perimmäisempää käsitystä todellisuudesta. Käytännön elämässä pärjäämisessä taas vaikuttaa paljon se tosiasia että ihmisten maailma on neurotyypilllisten itselleen rakentama, ja sellaisena osin autisteille haastava paikka olla. Ontologisesta näkökulmasta katsottuna olemme kuitenkin tasoissa.

Elettyäni reilut neljäkymmentä vuotta neurotyypillisten keskellä olen ehtinyt hyvin huomata, että minulla on selviä hahmottamisvaikeuksia sosiaalisen maailman osalta. Minun on välillä vaikea havaita ylipäätään sen olemassaoloa, puhumattakaan siitä hahmottaisin elämäni keskeisenä osana olemassaolevien ja mahdollisten, hierarkkisen ja jatkuvasti liikkeessä olevan sosiaalisten suhteiden verkon kuten neurotyypilliset näyttävät tekevän. Sen kaiken paikalla mitä en näe, ja minkä hahmottamisessa ja ymmärtämisessä minulla on vaikeuksia, ei kuitenkaan ole pelkkää tyhjyyttä, kaaosta eikä häiritsevää ärsykekohinaa. Autismi ei ole minulle pelkästään masentavaa luetteloa siitä millä tavoin olen kyvyiltäni vähän vajaa ja ymmärrykseltäni rajoittunut. Minun maailmani on suuri, kaunis ja rikas, mutta suurin osa siitä sijaitsee sosiaalisen maailman ulkopuolella. En voi seurata neurotyypillisiä kovin syvälle sosiaaliseen maailmaan, mutta ymmärtääkseni sama pätee myös toisin päin. Maailmani on arkisen selviytymiskamppailun lisäksi täynnä kiehtovia asioita joiden havaitsemisessa neurotyypillisillä tuntuu olevan suuria haasteita.

Koska havaitsen ja hahmotan monet arkiset asiat eri tavalla kuin useimmat, on siis vain luonnollista että myös toimin ja reagoin eri tavalla kuin useimmat. Välillä minun on vaikea ilmaista kokemaani todellisuutta ja siitä kumpuavia käsityksiäni siten että viesti menee perille ja tulee oikein ymmärretyksi. Välillä käytökseni ymmärretään väärin, tai ymmärrän väärin muita. Minulla on joissakin asioissa kontekstisokeutta, koska konteksti tarkoittaa rajoja ja minun maailmassani rajoja näkyy aivan toisaalla, paikoissa joissa neurotyypilliset eivät niitä havaitse. Koska asumme eri maailmoissa, ei ole mitenkään merkillistä että koen mahdottomiksi monet asiat jotka enemmistön edustajilta sujuvat jo päiväkoti-iässä, kuten ei sekään miten jotkut minulle helpot ja itsestäänselvät asiat vaikuttavat välillä koettelevan neurotyypillistä käsityskykyä. Maailmoissamme ovat voimassa samat fysiikan lait, mutta mahdollisen ja mahdottoman, helpon ja vaikean, merkityksellisen ja merkityksetömän rajat piirtyvät mieleen.

Ajattelen, että autismi ja neurotyypillisyys, kuten muutkin ihmisyyden kirjon muodot ovat ennen kaikkea inhimillisen kokemiskyvyn rikkautta. Autistit eivät mielestäni vain kaipaa apua pärjäämiseen ja sopeutumiseen eläessään vähemmistönä maailmassa joka on suunniteltu toisentyyppisille ihmisille, vaan autistisissa tavoissa kokea elämä on myös paljon suojelemisen, vaalimisen ja jopa viljelemisen arvoista. Tämä Autismisäätiöllä toki jo hyvin tiedostetaankin, päätellen siitä että täällä näytään ymmärtävän hyvin keppulien päälle.

Minusta on onnettomuus kaikille, jos korkeasti toimintakykyiset autistit syrjäytetään yhteiskunnasta ja voimavaramme jäävät tunnistamatta ja hyödyntämättä. Onnetonta on myös se jos autistit ylipäätään nähdään vain haasteidensa, ongelmiensa ja vaikeuksiensa kautta, ihmisinä joita autetaan koska se on oikein mutta joiden erityisyydessä ei nähdä mitään arvokasta. Minusta autistit eivät ole parhaimmillaan silloin kun ne ovat savantteja tai söpöjä, vaan silloin kun onnistumme herättämään enemmistön näkemään ympäristönsä keppulit ja muut huomionarvoiset asiat jotka muuten jäisivät piiloon. Jos tietoisuus on universumi yrittämässä ymmärtää itseään, on sitä hienompaa mitä useammista näkökulmista pystymme maailmaa ihmettelemään ja mitä enemmän pystymme siinä näkemään. Toistemme näkökulmasta, olemme hiukan maagisia olentoja, ja yhteinen haasteemme on koittaa suhtautua havaittuun eroon rakentavasti. Arvottaminen, vertaileminen, vastakkainasettelujen rakentelu ja pärjäämisnäkökulman dominanssi hämärtävät tämän. Minusta olisi hienoa jos saisimme rakennettua jonnekin maailmojemme rajaseudulle turvallisen henkisen tilan jossa voisimme vertailla muistiinpanojamme maailmasta rauhassa, kaikkien iloksi ja hyödyksi. Emme ehkä voi ylittää oman maailmamme -eli aistimellisuutemme- rajoja, mutta meillä on paljon sananvaltaa siihen kuinka suuria esteitä ja ongelmien lähteitä nämä rajat ovat.

Olen aika kiintynyt näkemykseeni etenkin siksi että se on tasa-arvon ja ihmisystävällisyyden näkökulmasta rakentava ajattelutapa -vaikka tietysti toivon aikani Autismisäätiöllä kehittävän ajatteluani edelleen. Voimme kohdata toisemme tasa-arvoisina ihmisinä ymmärtäessämme, että maailmankokonaisuus josta meidän kaikkien pienet henkilökohtaiset todellisuutemme muodostavat osia, on meitä kaikkia suunnattoman paljon suurempi. Mielestäni todella suuret asiat ja pienet ihmeet, on tehty yhdessä löydettäviksi ja jaettaviksi. Kerran viikossä päivittyvissä kirjoituksissani nostan esiin arjessa mietityttäviä asioita, mutta luvassa on myös pari postausta siitä, millainen maailmani parhaimmillaan on.

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Ajankohtaisiin