30.08.2022
Photos from Autismisäätiö's post
Meillä tanssitaan!
Huhti-kesäkuussa asiakkaamme saivat nauttia yhdessä tanssimisesta etätanssikursseilla. Autismisäätiön toteutti kaksi etätanssikurssia, joissa kerran viikossa toteutuneita tapaamisia oli kevään aikana 16. Kursseille osallistui kahdeksasta eri päivätoimintayksiöstämme 26 innokasta tanssijaa. Asiakkaittemme osallistumisen eri yksiköistä mahdollistivat loistavat ammattilaisemme ja taitavat tanssikurssien ohjaajat Kaarina Koistinen, Elina Hellas sekä vertaisohjaaja Oskari Kaski.
Vertaisohjaaja Oskari Kasken palaute kurssin ohjaamisesta on vertaansa vailla:
”Tykkäsin vetää kaikille energistä tanssihetkeä ja erityisesti oli kivaa se, että kaikki oli yhteisesti mukana tanssimassa. Oli kivaa ohjata tanssia koska muut lähtivät mukaan tanssimaan. Biisejä, joihin tanssimme olivat esimerkiksi Lukas Leonin ja Kuben Kokkaan, Robinin Vain elämää sarjasta Hollywood Hills ja viimeisellä kerralla Fintelligensin Kaikki peliin. Minulle jäi todella hyvä fiilis tanssista yleisesti. :) ”
Tanssihanke jatkuu syksyn aikana toteutuvilla etätanssikursseilla asumisenpalveluissamme yhteistyössä tanssityhmä Liisa Pentti+ Co:n kanssa. Lisäksi päivätoiminnan kurssien jatkoa suunnitellaan parhaillaan.
Autismisäätiön tanssihankkeessa kehitetään ja toteutetaan etätanssikursseja yhteistyössä ammattitanssijoiden ja neurokirjon henkilöiden palveluita toteuttavien sote- ammattilaisten kanssa. Hankkeen tavoitteena on lisätä tanssin saavutettavuutta neurokirjon henkilöille ja kokeilla uusia yhteistoiminnan muotoja taide- ja sote-alan toimijoiden välillä. Autismisäätiö hallinnoimassa hankkeessa yhteistyökumppanina on tanssiryhmä Liisa Pentti + Co. Vuonna 2022 toteutuvaa hanketta tukee Taiteen edistämiskeskus.