12.05.2020
Photos from Autismisäätiö's post
Lintuhyttiläiset kävivät eilen evakkoretkellä
Eilen 11.5. ja tänään olemme saaneet lukea iltapäivälehdistä, että Tampereella oli eilen syttynyt tulipalo teollisuusrakennuksessa ja siitä johtuen koko Lintuhytin asuinalueen väestö evakuoitiin läheiselle Vuoreksen koululle. Evakkomääräys koski myös Autismisäätiön Lintuhytin asumisyksikköä, jonka kuusi paikalla ollutta asukasta ja kaksi tukiasumisen asiakasta evakuoitiin.
- Palomies tuli soittamaan ovikelloa puoliltapäivin ja ilmoitti, että meidän tulisi siirtyä muiden alueen asukkaiden tavoin Vuoreksen koululle. Olimme juuri ryhtymässä syömään ja ensimmäinen kysymys kuuluikin, saammeko syödä lounaan ensin ja lähteä liikkeelle vasta sitten. Kun lupa heltisi ruokailuun, söimme ja pakkasimme asiakkaiden tarvikkeet ja valmistauduimme lähtöön. Saimme vielä erikoisluvan siirtyä Vuoreksen koulun sijaan Pirkanmaan ovp:n tiloihin, joka oli meille luonteva paikka, sillä tunnemme talon ja se on entuudestaan tuttu myös osalle asiakkaista, kertoo Lintuhytin esimiehenä tällä hetkellä toimiva Taina Liikanen.
Lintuhyttiläisten evakkoreissu sanoitettiin ja kuvitettiin asiakkaille retkenä ja poikkeuksellisesta iltapäivästä ja illasta tulikin mieluisa ja hyvin sujunut evakkoretki. Asiakkaiden omaisille viestittiin yllättävästä tilanteesta ja siihen liittyvästä toiminnasta viipymättä ja kun kuntien sosiaalityöntekijät ennättivät soittamaan kysyäkseen, millainen evakuointisuunnitelma on tehty, taksit olivat jo kuljettaneet asiakkaat Vehnämyllynkadulle, missä odotti vasta hiljattain tehosiivottu päivätoimintayksikkö.
- Illan toiminta evakkoretkellä oli virkistävää vaihtelua ja kaikki sujui erinomaisen rauhallisesti. Kävimme kävelyllä lähiympäristössä, kokeilimme eri soittimia ja huilasimme Pirkanmaan ovp:n tiloissa. Saimme kiitosta ripeästä toiminnasta ja kekseliäisyydestä myös muutamasta asiakkaan kotikunnasta, joissa oli jo ehditty miettiä, mitenköhän evakuointi Vuoreksen koululla tulee sujumaan. Noin klo 20 maissa asiakkaat pääsivät palaamaan koteihinsa Lintuhyttiin, Taina kuvailee illan tapahtumia ja kiittelee henkilökuntaa reippaasta, luovasta ja rauhallisesta toiminnasta poikkeuksellisessa tilanteessa.