Richard Wagnerin neljästä oopperasta koostuva sarja Nibelungin sormus (Der Ring des Nibelungen) on länsimaisen oopperakirjallisuuden valtavin teos. Kokonaisuus kestää kapellimestarin tempoista riippuen 14-16 h. Osat ovat Reininkulta (Das Rheingold), Valkyyria (Die Walküre), Siegfried (Siegfried) ja Jumalten tuho (Götterdämmerung). Siinä missä ensimmäinen ja lyhyin oopperoista, Reininkulta, kestää 2,5 tuntia, menee sarjan viimeisessä ja pisimmässä osassa jo neljästä ja puolesta tunnista viiteen tuntiin. Oopperan libretto on mestarillinen synteesi eri vaikutteita, aina lähdemateriaalinsa (Skandinaaviset ja germaaniset mytologiat kuten Runo-Edda, Proosa-Edda, Nibelungein laulu ja Völsunga-saaga) eeppisten poljentojen mukasesta eeppisestä kerronnasta filosofien Ludwig Feuerbachin ja Arthur Schopenhauerin sekä buddhalaisten ja hindulaisten konseptien hyödyntämiseen. Eri asia on, oliko Wagner ensisijaisesti tutkinut buddhalaisuutta ja hindulaisuutta vai oliko se vain luonnollinen seuraus Schopenhauerin filosofiasta, joka otti näistä uskonnoista vaikutteita.

Tavallisin tulkinta Nibelungin sormuksesta on, että se varoittaa ahneuden ja vallanhimon vaaroista. Näitä tulkintoja noudatti muun muassa yksi ensimmäisistä perusteellisista esseistä Nibelungin sormuksesta: George Bernard Shaw’n marxilainen tulkinta The Perfect Wagnerite. Muista merkittävistä kirjailijoista asiaa on käsitellyt esseissään mm. Thomas Mann, joka otti myös sekä Wagnerin oopperoiden musiikista että tekstistä vaikutteita romaaneihinsa. Jopa jungilaisia tulkintoja on esitetty.

Nibelungin sormuksen musiikki koostuu pitkälti ns. johtoaiheista (Leitmotiv): johtoaihe on lyhyt melodia, joka kuvaa jotain esinettä asiaa, henkilöä tai jopa jotain abstraktia ideaa. Johtoaiheet muodostavat partituurissa monimutkaisen verkoston ja ne antavat oopperan tekstille erilaisia merkityksiä sillä joskus ne jopa saattavat kertoa täysin päinvastaista kuin mitä näennäisesti näyttämöllä oleva henkilö laulaa.

Reininkulta (Das Rheingold)

Nibelungin sormuksen ensimmäinen osa, Reininkulta, toimii tavallaan prologina, joka alustaa itse varsinaiset tapahtumat. Wagner itse kutsui Reininkultaa Nibelungin sormuksen “aatoksi” (Vorabend).

Ooppera alkaa Rein-joen syvyyksissä alkusoitolla, joka hyvin luovalla tavalla periaatteessa toistaa muuttumatonta Es-duurisointua noin neljän minuutin ajan. Esiripun noustessa kolme Reinintytärtä (Woglinde, Wellgunde ja Flosshilde) kisailevat Reinissä. Nibelungkääpiö Alberich saapuu paikalle ja rakastuu Reinintyttäriin. Neidot alkavat julmasti pilkata Alberichia saattaen tämän epätoivon partaalle. Sillä hetkellä aurinko nousee valaisten joessa olevan kallion huippua, jolla lepää suuri kultakimpale, Reininkulta. Symbolisesti vaskifanfaarilla ja jousten, celestan jne. kimaltelevan välkkeen saattamana musiikki sädehtii Reininkultaa imitoiden Reinintytärten aloittaessa ylistyslaulun kullalle. Reinintyttäret kertovat huoletta Alberichille että se, joka kiroaa rakkauden voi takoa Reininkullasta sormuksen jolla hallita maailmaa. Heiltä jää huomaamatta, että koska he ovat juuri torjuneet Alberichin rakkauden, kääpiöparalla ei ole enää mitään menetettävää. Bernard Shaw’n sanoin: “Alberich knows that life will give him nothing that he cannot wrest from it by plutonic power.” Niinpä Alberich kiroaa rakkauden ja varastaa Reininkullan jättäen Reinin neidot valittamaan menetettyä aarrettaan.

Sillä aikaa ylijumala Wotan on antanut kälynsä Freian, rakkauden jumalattaren, maksuksi jättiläisille Fasoltille ja Fafnerille, jumalten linnoituksen, Valhallan rakentamisesta. Fricka, Wotanin vaimo ja avioliiton jumalatar, ei ole tyytyväinen tähän ja Wotan paljastaa, että hän ei aio luovuttaa Freiaa jättiläisille vaan odottaa että tulen jumala Loge keksisi sillä välin sopivan vaihtoehtoisen maksun heille. Jättiläiset saapuvat ja vaativat maksuaan. Viime hetkellä Loge saapuu paikalle ja sanoo turhaan etsineensä sopivaa vastinetta Freialle sillä kukaan ei tunnu haluavan luopua rakkaudesta. Vain yhden sellaisen hän sattui löytämään, Alberichin. Loge kertoo heille Reininkullan ryöstöstä. Jättiläiset suostuvat ottamaan kullan vastineeksi Freiasta. Iltaan asti he pitävät Freiaa panttina, siihen mennessä jumalten pitää toimittaa aarre heille. Wotan lähtee Logen seurassa Nibelheimiin, Nibelung-kääpiöiden valtakuntaan ryöstämään kultaa.

Nibelheimissa Alberich on jo takonut Reininkullasta itselleen sormuksen ja on alistanut sillä veljensä Mimen sekä muut Nibelungit valtaansa. Alberich on pakottanut Mimen takomaan taikakypärän, Tarnhelmin, joka pystyy muuttamaan kantajansa näkymättömäksi, mihin tahansa muotoon ja jopa siirtämään silmänräpäyksessä kantajansa paikasta toiseen. Alberich nappaa kypärän Mimeltä, muuttaa itsensä näkymättömäksi ja pieksee Mimen. Alberichin lähtiessä valvomaan muita Nibelungeja Wotan ja Loge saapuvat ja saavat kuulla Mimeltä kuinka Alberich nyt pakottaa muut Nibelungit kaivamaan kultaa hänelle, kasvattaen siten valtavaa Nibelungin aarretta, jonka kasvavaa paljoutta kuvaa vaskien ja jousien synkän kumean hohtava ylöspäin nouseva motiivi (symboloiden siten kullan kasvua). Alberich palaa ajaen Nibelungeja kasvattamaan aarretta ja käyttää sormuksensa voimaa. Alberich kerskailee Wotanille ja Logelle aarteellaan ja Saapasjalkakissa-satua mukaillen lankeaa Logen asettamaan ansaan demonstroida Tarnhelm-kypäränsä voimaa muuttamalla itsensä ensiksi lohikäärmeeksi ja sitten rupikonnaksi. Tällöin jumalakaksikko vangitsee helposti Alberichin ja vie hänet mukanaan maan pinnalle.

Maan pinnalla Alberichin on luovutettava lunnainaan aarteensa, Tarnhelm-kypärä ja jopa Sormuksensa. Alberich haraa vastaan huomauttaen, että siinä missä Wotan oli liian pelkurimainen kirotakseen rakkauden ja varastaakseen kullan jota janosi, Alberich oli valmis ottamaan vastuun teostaan ja maksamaan hinnan joka vaadittiin kullan takomiseen. Tästä välittämättä Wotan nappaa sormuksen ja Alberich kiroaa sormuksen rikintäyteistä raivoa kuvaavassa kohtauksessa: sormuksen kantaja on oleva kuoleman oma, kunnes se palaa takaisin oikealle omistajalleen, Alberichille. Alberichin lähdettyä Freia lunastetaan Nibelungin aarretta vastaan Fasoltin sanottua, että hän suostuu luovuttamaan Freian vain jos kulta riittää piilottamaan Freian hänen katseeltaan. Kulta ei aivan riitä, joten Tarnhelm-kypärä on lisättävä joukkoon. Freian silmä loistaa vielä pienestä raosta, joten jättiläiset vaativat sormusta Wotanilta. Wotan kieltäytyy haluten pitää sen itsellään luovuttamatta sitä edes takaisin Reinintyttärille kuten oli aikaisemmin teeskennellyt aikovansa tehdä. Silloin maan jumalatar ja oraakkeli, Erda, nousee Maan uumenista ja ennustaa Jumalten väistämätöntä loppua ja neuvoo Wotania luovuttamaan sormuksen. Vastahakoisesti Wotan antaa jättiläisille sormuksen ja saman tien Alberichin kirous käy toteen: Fafner murhaa veljensä Fasoltin kiistassa siitä kuka saa pitää sormuksen. Jumalten astuessa sateenkaarisiltaa pitkin kohti Valhallaa Wotanilla on jo mielessään suunnitelma, jolla toivoo voivansa pelastaa jumalat tuholta. Rein-joen syvyyksissä Reinintyttäret valittavat menetettyä Reininkultaa.

Valkyyria

Wotan on siittänyt kaksoset Siegmundin ja Sieglinden kuolevaisen ihmisnaisen kanssa aikomuksenaan yrittää pelastaa jumalat Erdan ennustamalta lopulta toivoen, että Siegmund voittaisi takaisin Fafnerin haltuunsa saaman Nibelungin sormuksen ja palauttaisi sen Reiniin. Wotan myöskin tiedusteli Erdalta lisää tämän ennustamasta lopusta ja Erda synnytti Wotanille yhdeksän valkyyriaa, sotaneitoja, jotka vievät taistelussa kaatuneita sankareita Valhallaan joita Wotan aikoo käyttää taistelussaan kostoa suunnittelevan Alberichin joukkoja vastaan. Siegmund ja SIeglinde erotetaan lapsena toisistaan, kun SIeglinde ryöstetään ja pakotetaan menemään naimisiin Hunding-nimisen miehen kanssa.

Siegmund saapuu myrskyn ajamana Hundingin kotiin ja tapaa siellä Sieglinden jota ei tunnista sisarekseen. Kaksosten välillä syntyy välitön sympaattinen side. Hundingin saapuessa ja Siegmundin avattua taustaansa Hunding tajuaa, että hänen klaaninsa miehet ovat olleet jahtaamassa Siegmundia. Hunding haastaa Siegmundin aamunkoitteessa kaksintaisteluun. Yöllä Sieglinde kertoo SIegmundille huumanneensa Hundingin yöjuoman ja kertoo Siegmundille miekasta, jonka mystinen vieras oli kerran iskenyt Hundingin talon keskellä olevaan puuhun. Siegmund irrottaa miekan puusta ja julistaa Sieglinden vaimokseen. Liian myöhään he tajuavat olevansa sisko ja veli: he ovat jo rakastuneita.

Wotan määrää tyttärensä Brünnhilden suojelemaan tulevassa taistelussa Siegmundia. Valitettavasti Fricka saapuu paikalle ja paljastaa Wotanin itsepetoksen: Wotan oli toivonut vapaata sankaria, joka voisi Wotanin suorasti vaikuttamatta asioihin palauttaa sormuksen Reinintyttärille sillä Wotan itse ei voi rikkoa lakia. Mutta Siegmund ei ole lainkaan vapaa sankari: Wotan on ohjannut asioita kaiken aikaa, juuri Wotan oli iskenyt miekan Hundingin talon puuhun Siegmundia varten. Wotan on myös kuullut, että tällä välin Alberich on vietellyt ihmisnaisen kullalla ja että Nibelungin poika on syntymässä, joka jatkaa isänsä tahtoa. Jumalten tuho vaikuttaa väistämättömältä. Niinpä Wotan määrää Brüunnhilden suojelemaan Hundingia taistelussa Siegmundin sijasta. Brünnhilde toimii kuitenkin isäänsä vastaan koska hänessä on herännyt sympatia Siegmundia kohtaan. Taistelussa Siegmundin miekka Nothung katkeaa taisteluun puuttuvan Wotanin keihääseen ja Siegmund kuolee. Wotan lähtee hänet pettäneen Brünnhilden perään, joka on pelastanut Sieglinden.

Brünnhilde pakenee valkyyrioiden kokoontumispaikalle kallion huipulle ja lähettää Sieglinden pakoon läheiseen metsään, jossa Fafner vartioi lohikäärmeeksi muuttuneena sormusta. Sieglinde on jo raskaana ja Siegmundin ja Sieglinden lapsi on saava nimekseen Siegfried. Wotan saapuu paikalle ja määrää Brünnhilden rangaistuksen: Wotan on langettava hänet uneen kalliolle ja ensimmäinen hänet löytävä mies on saava hänet vaimokseen. Brünnhilde saa kuitenkin Wotanin leppymään vedoten siihen, että Brünnhilde oli toiminut Wotanin oikean tahdon mukaisesti. Wotan suostuu suojelemaan Brunnhilden unta tulipiirillä, jonka läpi vain kaikista urhein sankari, vain se, joka pelkää Wotanin keihästä, voi läpäistä. Unohtumattoman katkeransuloisen musiikin säestämänä Wotan lausuu hellät jäähyväiset suosikkityttärelleen ja vaivuttaa tämän uneen loihtien tulipiirin tämän ympärille.
 

Kirjoittaja: Olen Jaakko Keskinen, vuonna -91 syntynyt nuori mies. Olen ammatiltani toimistoassistentti ja koulutukseltani datanomi. Mielenkiinnon kohteisiini kuuluu kirjallisuus, musiikki, elokuvat, videopelit, ooppera, anime, taidemaalaukset, manga ja TV-sarjat. Idolini on Richard Wagner jota pidän kaikkien aikojen suurimpana nerona.