02.05.2023

Rakkauteni musiikkiin ja laulamiseen

Suvussani on musikaalisuutta. Ukkini oli oopperalaulaja kansallisoopperassa ja isäni oli ensimmäisiä karaokelaulajia sekä karaokejuontajia, kun karaoke rantautui Suomeen 1980-1990 -lukujen aikana.

Suvussani on musikaalisuutta. Ukkini oli oopperalaulaja kansallisoopperassa ja isäni oli ensimmäisiä karaokelaulajia sekä karaokejuontajia, kun karaoke rantautui Suomeen 1980-1990 -lukujen aikana.

Itse koen saaneeni vaikutteet entisaikojen suomalaisen musiikin jättiläisiltä Jean Sibeliukselta, Olavi Virralta ja Tapio Rautavaaralta.

Itse aloitin laulamisen 2006 kun olin 14-vuotias. Olin tuolloin Invalidisäätiöllä. Päätin eräänä päivänä pitää esiintymisen ja lauloin minulle rakkaita lauluja kuten Finlandia hymnin, Maamme laulun, Muistoja Pohjolasta sekä jo 2005 kirjoittamani laulut Itkevä Poika ja Kaunis Suomi.

Citytulppaani nimisessä järjestössä, jossa olin kummina 2006–2008 lauloin myös Finlandiaa ja Itkevää Poikaa. Lauloin Finlandian myös Citytulppaanin uuden rakennuksen harjannostajaisissa. Se oli ensimmäinen kerta, kun minut pyydettiin laulamaan.

Kansanlaulut ja isänmaalliset laulut

Pääsin TET-harjoitteluun Oulunkylän kuntoutussairaalaan viriketoimintaan laulamaan. Siellä aloin laulaa ennen kaikkea kansanlauluja ja isänmaallisia lauluja todella paljon. Kävin eri osastoilla laulamassa Tapio Rautavaaraa kuten Reissumies ja Kissa, Juokse sinä humma, Kulkurin iltatähti. Lauloin myös Tauno Palon Rosvo Roope. Myös Yksi ruusu on kasvanut laaksossa, Kalliolle kukkulalle, Kotimaani onpi Suomi, Niin minä neitonen, Finlandia hymni kuuluivat vakio ohjelmistoon. Esiinnyin myös 2015 saksalaisella televisiokanavalla jälleen kerran kappaleella Finlandia-hymni. Tein myös vuonna 2009 oman levyn Maamme CD, jossa tulkitsen näitä kyseisiä lauluja ja soitan omia sävellyksiäni.

Olen ollut esiintymässä neljällä veteraanitalolla Helsingin Oulunkylässä, Sörnäisissä, Munkkiniemessä ja Mikkelissä, joissa lauloin Veteraanien iltahuudon yhdessä veteraanien kanssa.

Joululaulut

Vuonna 2007 järjestettiin yläasteen joulujuhla Pitäjänmäen kirkolla. Minut pyydettiin sinne laulamaan Maa on niin kaunis kahdelle eri yleisölle. Tämän jälkeen sain hyvää palautetta ja koin että olin ylittänyt itseni.

Toivolan lastenkodissa Oulunkylässä esiinnyin joulujuhlassa 2007-2010 kaikkina jouluina. Maa on niin kaunis, En etsi valtaa loistoa, Joulu yö juhla yö, Heinillä härkien kaukalon, Sylvian joululaulu, Enkeli taivaan ja Joulupuu on rakennettu ovat ne joululaulut, joita olen usein esittänyt. Lions Clubissa pidin joulukonsertin vuonna 2009, kun minut pyydettiin sinne esiintymään. Pyyntö tuli Lionsin Oulunkylän edustajalta, joka oli Toivolan joululaulu -esiintymistäni kuuntelemassa. Myös muissa tapahtumissa olen jouluisin laulanut minulle rakkaita joululauluja jo monta vuotta.

Iskelmä

Iskelmä edustaa minulle suomalaista mielenmaisemaa hyvin vahvasti. Olen itsekin tanssittanut ihmisiä. Ollessani Oulunkylän veteraanitalolla olin monesti solistina siellä esiintyneellä Kalle Partasen iskelmäbändissä. Lauloin usein kappaleet Satumaa, Kotkan Ruusu, Kulkurin Valssi ja Kultainen nuoruus.

Isäni tavoin olen itsekin esiintynyt useilla karaokelavoilla laivoilla, Virossa Helsinki Baarissa ja Suomen karaokebaareissa. Usein olen laulanut Satumaa, Olen Suomalainen, Elämää juoksuhaudoissa, Sinisen taivaan sateenkaari, Rentun ruusu ja Hopeinen kuu.

Omat sanoitukset

Minulla on noin 17 omaa sanoittamaa laulua tai runolaulua, joista lähes kaikki olen säveltänyt ja kaikki esittänyt.

Näitä ovat:

Itkevä poika, Kaunis Suomi, Suomi on kaunis ja ihmeellinen, Lapsuuteni Malminkartanossa, Kotimaani rakkaus, Ollaan lähekkäin rakas, Asperger osa minua, Ken tietää vain mun maailmastain, Sulkava, Sininen horisontti, Kesän rakkauteni, Taas aurinko pilkottaa, Ystävyyden arvoinen, Minulla tytär on, Sininen maa, Suomen valkoinen ruusu, Varjoissa puun alla sekä Sotiemme haudat.

Kaikki nämä löytyvät joko Youtubesta, Facebookista, tai olen ne livenä esittänyt.

Olen laulanut vuosien aikana monissa eri autismitapahtumissa, veteraanitaloilla, monissa muissakin tapahtumissa, kouluissa sekä Teatteri Ilmiössä. Siellä lauloin Itkevän pojan ja yllätyksenä Pikku G:n oman laulun Romeo ja Julia.

Olen myös ollut kahdessa laulukilpailussa. Toinen näistä oli Talentissa Pitäjänmäen yläasteella, jossa lauloin Tapio Rautavaaran En päivääkään vaihtaisi pois ja tulin toiseksi. Toinen laulukilpailu oli ammattikoulujen välisessä Sakustars-kilpailussa, jossa osallistuin kansanlaulu osiossa Finlandia hymnillä ja tulin neljänneksi.

Minulla on laulamisesta kunniakirja. Omistan Kultaisen laulukirjan, jonka lauluja olen käynyt esittämässä veteraanitaloilla ja muissakin tapahtumissa. Minulla on useita laulukirjoja, mutta tämä laulukirja on minulle rakkain.

Kerron sen vielä, että olen pitänyt musiikki hetkiä: karaokeiltaa, levyraatia sekä Minun musiikkini -ryhmää Autismisäätiöllä.

Pianolla olen soittanut vain yhtä kappaletta, jonka osaan soittaa, mutta se on minulle riittävä ja rakkain. Se on Finlandia hymni. Olen sitä pianolla esittänyt ainakin Rastilan huvilalla kesällä 2014, Oulunkylän veteraanitalolla, Kappeli-ravintolassa sekä itse Ainolassa (Sibeliuksen koti Järvenpäässä).

Tästä kaikesta voi päätellä, että rakastan musiikkia: niin laulamista, sanoittamista kuin säveltämistä ja nimenomaan kotimaisia kansanlauluja, iskelmiä ja myös joululauluja.

 

Olen Juuso "Jube" Juntunen. Olen opiskellut musiikkikoulussa Resonaarissa ja Keskuspuiston ammattikoulussa kiinteistönhoitajalinjalla. Toimin kokemusasiantuntijana ja kokemuskouluttajana Autismiliitolla. Olen Autismisäätiön entinen järjestöavustaja. Harrastan myös näyttelemistä, laulamista, valokuvausta sekä Suomen historiaa. Mottoni on Usko hyvään huomiseen.

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Ajankohtaisiin